Betonin pumppaus

Betonipumppauspalvelut omakotitalojen lattiapinnoista vaativiin työmaakokonaisuuksiin

 

Yleistä ennen betonin pumppausta ja valua

On hyvä huomioida ennen betonivalua, että työmaalle johtava tie on tarpeeksi kova (talvella hyvin hiekoitettu, varsinkin jos on mäkinen). Täydessä lastissa oleva betonipumppuauto (eli pumi) saattaa painaa jopa 33 tonnia ja sen ylösnostaminen tien sorruttua alta ei ole helppo tehtävä. Samoin se kohta työmaalla, mihin pumi ”pedataan” (toisin sanoen tuetaan pumin omilla tukijaloilla) täytyy olla alustaltaan kova, ettei pumi kaadu painopisteen siirryttyä sinne, mihin puomi ojentuu. Ennen pumppauksen aloittamista, teemme asiakkaan kanssa pumppauspöytäkirjan.

 

Lämpötila ja betonin määrä

Betonipumppauksen ja betonivalun lämpötilan alaraja on -15°C. Kaikenlaisia valuja voi tehdä periaatteessa myös talviaikaan. Talvella käytetään joko ns. pakkasbetonia (betonin seassa on veden jäätymistä estävää ainetta) tai betonin seassa oleva vesi on lämmitetty (+30°C – +40°C).

Tarvittavaa betonin määrää pystyy harvoin arvioimaan litralleen oikein ja usein sitä tilataan hieman ylimääräistä, koska säiliöön ja letkuihin jää aina jonkin verran betonia. Usein kuljettajamme kysyykin, voiko loppubetonin jättää työmaalle. Jos tällöin on tiedossa esim. roskakatoksen tai autotallin paikka, voi loppubetonin hyödyntää vaikka tällaisen pohjaan. Jos betonia ei voida jättää työmaalle, se joudutaan kuljettamaan pois asiakkaan kustannuksella. Laskutus tehdään pumpattujen kuutioiden määrästä, mutta on hyvä huomioida, että pienin toimitettava määrä on 1 m³.

Betonipumppauskalusto

Kuljetuspumppuautomme eli pumit ovat 4-akselisia. Niiden säiliöiden suurimmat kuormakoot ovat (ajossa) 5 m³ ja jokaisen auton kuljetussäiliössä on spiraalin muotoinen sisärakenne, mikä sekoittaa valmista betonimassaa tehokkaasti. Kuljetuksen aikana mahdollisesti erottunut massa sekoitetaan työmaalla kuljetussäiliössä uudestaan tasalaatuiseksi ennen betonivalua. Pumien puomit ovat joko 28 metrisiä tai 32 metrisiä, joten haastavatkin saneerauskohteet vanhojen kerrostalojen ylimpiin kerroksiin onnistuu. Tämä tarkoittaa sitä, että puomin pystysuora nostokorkeus on joko 28 tai 32 metriä. Vaakatasossa puomi yltää muutaman metrin lyhyemmälle matkalle. Kuljetuspumppuautomme ovat euro 5 tai 6 päästöluokkastandardien mukaisia. 

Betonipumppuautomme ovat 3 tai 4-akselisia ja niiden toimintaetäisyys yltää 39 metristä 47 metriin. Molemmat pumppuautomme ovat päästöluokaltaan euro 6 standardin mukaisia. Pumppuautojen painon kevennykseksi ja polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi molemmissa on kaksi ylintä puomin osaa tehty hiilikuidusta. Uusin teknologia mahdollistaa pumppuauton pystyttämisen vain 5,5 m levyiseen tilaan toispuolisella tuennalla. Puomillisten pumppujen lisäksi kalustoomme kuuluu ns. saumakone, joka on erityisen kätevä ahtaissa valukohteissa esimerkiksi kaupunkien ydinkeskustojen ahtailla kaduilla.

Tarvittaessa pystymme yhteistyökumppaniemme kautta saamaan myös suuriin valuihin käytettäviä yli 50:n metrin puomilla varustettuja pumppuja. Kaikki automme tunnistaa Betonivuori Oy:n sinivalkoisista väreistä sekä logosta.

Tekniset tiedot pumi 28m 

Tekniset tiedot pumi 32m 

Tekniset tiedot pumppu 39m 

Tekniset tiedot pumppu 47m 

betonin pumppaus auto 1

Pumi 100 Cifa 28m

Puomin pituus 28 metriä

betonin kuljetus auto 2

Pumi 402 Cifa 32m

Puomin pituus 32 metriä

betonin kuljetus auto 3

Pumi 409 Cifa 32m​

Puomin pituus 32 metriä

betonin kuljetus auto 4

Pumi 427 Cifa 32m​

Puomin pituus 32 metriä

betonin kuljetus auto 5

Pumi 454 Cifa 32m​

Puomin pituus 32 metriä

betonin pumppaus auto 6

Pumppu 509 Cifa 39m​

Puomin pituus 39 metriä

betonin pumppaus auto 7

Pumppu 540 Cifa 47m

Puomin pituus 47metriä

betonin kuljetus auto 8

Saumakone 327

Pyydä tarjous projektillesi

Tiedustele eri betoniratkaisuistamme tai kysy tarjous projektillesi. Olemme teihin yhteydessä yhden arkipäivän sisällä.